Hallituksen jäsenet:
Timo Mäkinen, puheenjohtaja
Jorma Lammi
Juhani Ekola
Panu Hakala
Heikki Markko
Anne Kujanpää

Ylihärmän Säästöpankki perustettiin vuonna 1892 Ylihärmän kirkonkylään Kauhavan seudulle. Pankin perustajina toimivat alueen aktiiviset maanviljelijät ja yrittäjät, jotka halusivat tarjota paikallisille asukkaille mahdollisuuden säästää ja saada lainaa omiin tarpeisiinsa.

Pankin toiminta käynnistyi pienesti, ja ensimmäisinä vuosina pankin asiakaskunta koostui lähinnä maanviljelijöistä ja pienyrittäjistä. Vuosien saatossa pankki kuitenkin kasvoi ja vakiinnutti asemansa alueen talouselämässä.

Ylihärmän Säästöpankki oli pitkään alueen ainoa pankki, ja se palveli asiakkaitaan uskollisesti ja luotettavasti. Pankki kehitti toimintaansa ajan mukana, ja se tarjosi asiakkailleen muun muassa säästötilien lisäksi myös erilaisia laina- ja vakuutuspalveluita.

Säätiön taustaa

1.6.2022 Aito Säästöpankki ja Ylihärmän Säästöpankki yhdistyivät, pankin nimenä säilyi Aito Säästöpankki Oy

Ylihärmän Säästöpankkisäätiö perustettiin vuonna 2022. Säätiö omistaa Huittisten, Luopioisten ja Ikaalisten Säästöpankkisäätiöiden kanssa Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimivan Aito Säästöpankin.

Säännöt

YLIHÄRMÄN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖ SR:N SÄÄNNÖT

  1. NIMI
    Säätiön nimi on Ylihärmän Säästöpankkisäätiö sr.
  2. KOTIPAIKKA
    Säätiön kotipaikka on Kauhava.
  3. TARKOITUS
    Säätiön tarkoituksena on säästäväisyyden sekä taloudellisen kasvatuksen ja hyvinvoinnin
    edistäminen, kulttuurin, tieteen, hyvinvoinnin ja taloudellisen kehityksen tukeminen sekä
    säästöpankkitoiminnan edellytysten vahvistaminen ja sen perinteen vaaliminen erityisesti
    entisen Ylihärmän Säästöpankin toimialueella, sekä muu ko. alueen elinvoimaisuuden vaaliminen.
  4. TOIMINTAMUODOT
    Säätiö voi toteuttaa tarkoitustaan
    * antamalla säätiön tarkoitusperiä noudattaen avustuksia ja apurahoja;
    tukemalla tarkoitustaan edistävää ja siihen liittyvää tutkimusta, koulutusta ja muuta
    toimintaa;
    * keräämällä ja tallettamalla säästöpankkiperinteeseen liittyvää tietoa ja omaisuutta
    * säätöpankkiperinteen vaalimiseksi; ja
    * kaikilla muilla säätiön tarkoitusta hyödyttävillä laillisilla toimintamuodoilla.
    Säätiö voi toteuttaa tarkoitustaan omassa toiminnassaan, osittain tai kokonaan omistamiensa
    yhteisöjen kautta taikka muiden yhteisöjen ja säätiöiden kanssa yhteistyössä.
  5. TOIMINTAMUOTOJEN RAHOITTAMINEN
    Säätiö voi harjoittaa kaikkea laillista liiketoimintaa toimintamuotojensa rahoittamiseksi. Säätiö
    voi vastaanottaa lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia.
  6. VARAINHOITO
    Säätiön varainhoidon on oltava suunnitelmallista.
  7. JOHTO
    Säätiöllä on hallitus. Säätiöllä voi olla toimitusjohtaja ja toimitusjohtajalla voi olla sijainen.
    Säätiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä säätiön tarkoituksen toteutumista ja säätiön
    etua.
  8. HALLITUS
    8.1. Lukumäärä
    Säätiön hallitukseen kuuluu 5–8 varsinaista jäsentä.

    8.2. Toimikausi
    Säätiön hallituksen jäsenten toimikausi on kolme kalenterivuotta.
    Hallituksen jäseneksi ei voida valita henkilöä, joka ennen toimikauden alkua on täyttänyt 68
    vuotta.
    Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

    8.3. Kokoontuminen
    Säätiön hallituksen puheenjohtaja vastaa siitä, että säätiön hallitus kokoontuu tarvittaessa.
    Kokous on kutsuttava koolle, jos säätiön hallituksen jäsen tai säätiön toimitusjohtaja sitä vaatii
    kirjallisesti tietyn asian käsittelemistä varten. Jollei säätiön hallituksen puheenjohtaja
    vaatimuksesta huolimatta kutsu kokousta koolle, kutsun voi toimittaa toimitusjohtaja, tai, jos
    vähintään puolet säätiön hallituksen jäsenistä hyväksyy koolle kutsumisen, säätiön hallituksen
    jäsen. Jos hallituksen puheenjohtaja on estynyt, varapuheenjohtaja voi kutsua hallituksen
    koolle.
    Kutsu säätiön hallituksen kokoukseen lähetetään säätiön hallituksen päättämällä tavalla
    viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta.

    8.4. Päätöksenteko
    Säätiön hallitus on päätösvaltainen, kun kokouksessa on läsnä yli puolet jäsenistä.
    Säätiön hallituksen päätökseksi tulee ehdotus, jota on kannattanut yli puolet läsnä olevista
    jäsenistä, jollei säätiölaissa määrätä suuremmasta enemmistöstä. Esteellistä säätiön
    hallituksen jäsentä ei pidetä Iäsnä olevana.
  1. EDUSTAMINEN
    Säätiötä edustaa säätiön puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin erikseen sekä kaksi
    hallituksen jäsentä yhdessä tai hallituksen jäsen yhdessä sellaisen muun henkilön kanssa, jolle
    hallitus on antanut oikeuden edustaa säätiötä.
    Säätiön hallitus voi antaa nimetylle henkilölle oikeuden edustaa säätiötä yksin tai yhdessä toisen
    edustamiseen oikeutetun henkilön tai hallituksen jäsenen kanssa.
  2. VAROJEN KÄYTTÄMINEN SÄÄTIÖN PURKAUTUESSA TAI LAKKAUTETTAESSA SÄÄTIÖ
    Jos säätiö puretaan, sen varat on käytettävä säätiön hallituksen määrittämään yleishyödylliseen
    käyttötarkoitukseen, jonka on oltava mahdollisimman samankaltainen säätiön sääntöihin
    kirjatun tarkoituksen kanssa. Jos säätiö lakkautetaan, sen varat on käytettävä edellä mainitun
    mukaisesti.