Ylihärmän Säästöpankkisäätiö antaa apurahaa ja avustuksia hankkeisiin ja projekteihin, jotka tukevat säätiön tarkoitusta.

Luethan alla olevat ohjeet ja säätiön sääntöjen mukaiset aihealueet, ennen hakemuksen lähettämistä.

Säätiön tarkoituksena on Etelä-Pohjanmaan alueen elinvoimaisuuden, hyvinvoinnin ja taloudellisen kehityksen tukeminen sekä säästäväisyyden ja taloudellisen kasvatuksen edistäminen.

Säätiön tarkoituksena on myös säästöpankkitoiminnan perinteen vaaliminen ottaen huomioon Ylihärmän säästöpankin toimialueen tausta sekä urheilun ja kulttuurin tukeminen pääpainona Kauhavan, Isonkyrön, Lapuan ja Seinäjoen alueet.

Säätiö toteuttaa tarkoitustaan antamalla avustuksia ja apurahoja ja tukemalla muuten taloudellisesti säästäväisyyden ja taloudellisen kasvatuksen edistämistä sekä tukee urheilua, kulttuuria ja alueen elinvoimaisuutta, hyvinvointia ja taloudellista kehitystä koskevaa tutkimusta, koulutusta ja muuta työtä sekä näiden tulosten tunnetuksi tekemistä.

Säätiön apurahojen hakuaika on pääsääntöisesti alkuvuodesta. Apurahojen hausta ilmoitetaan säätiön kotisivuilla ja paikallislehdissä erikseen. Säätiö ei perustele päätöksiään.

Vain hakuaina tulleet hakemukset otetaan käsittelyyn. Säätiön hallinto päättää apurahojen saajat varsinaisessa kokouksessaan, joka pidetään viimeistään toukokuun aikana.

Hakijana voivat olla seurat, yhdistykset projektiorganisaatiot ja yksityiset henkilöt.

Avustusta hakiessaan hakijan tulee esittää selvitys siitä, miten hanke tai projekti liittyy säätiön tarkoituksen toteuttamiseen.

Lähetä hakemus

Huomioi että vain hakuaikana tulleet hakemukset otetaan käsittelyyn! Seuraava haku käynnistyy vuoden vaihteessa ja siitä ilmoitetaan erikseen tällä sivustolla ja paikallislehdissä.

Hakuaika on päättynyt 1.5.2024 klo 23:59.

Hakemuksen voi lähettää sähköisellä lomakkeella:
Avaa sähköinen apurahahakemuslomake

Tai lähettämällä suoraan sähköpostia osoitteeseen:
hakemukset(at)yliharmansaastopankkisaatio.fi

*Tiedot päivittyvät lisää myöhemmin ja voivat vielä tällä hetkellä sisältää virheitä.